top of page

EUROPA II

“Läntisen avaruuden kaupan ja teollisuuden keskus. Jos sitä ei voi ostaa tai valmistaa Europa II:lla, niin ei sitä kukaan tarvitsekaan”

Europa II on saanut alunperin nimensä ihmisten kotiaurinkokunnan Jupiterin jäisen kuun mukaan. Europa II on keskikokoinen planeetta, joka kiertää punaista kääpiötä. Pienen tähden lämpö on riittämätön ja niinpä Europaa peittää jäämassa, mutta planeetan sula ydin ja sen aiheuttama voimakas magneettikenttä mahdollistaa jään alla olevan valtavan nestemäisen meren. Europan meri on lievästi hapokas ja suolainen, mutta tästä huolimatta Europa II:n meri kukoistaa elämää. Nämä elämän merkit alunperin kiinnittivät ensimmäisten tiedemiesten huomion planeettaa kohtaan vuosisatoja sitten. VX Arieris tähtijärjestelmä oli myös mineraalirikas kaivostoimintaa varten. Nyt planeetan jäisten massojen alla kukoistaa galaksin tehokkain ja tunnistettavin teollisuuskoneisto.

jäähelvetti.png
Historia

 

Ennen valoa nopeamman matkustuksen keksimistä, Maan tiedemiehet löysivät kaukoputkisatelliiteillaan mielenkiintoisen planeetan, joka muistutti hyvin paljon Jupiterin kuuta Europaa. Heti valoa nopeamman matkustustavan keksimisen jälkeen tälle uudelle planeetalle rahoitettiin tutkimusretki.

 

2300-luvulla VX Arieris tähtijärjestelmässä Europa II nimetylle planeetalle perustettiin tutkimuskeskus, jota asutti noin 6000 asukasta. Planeetan jään alaisessa happomeressä epäiltiin olevan elämää, mutta sen määrä yllätti kaikki tutkijoiden villimätkin odotukset. Meren flora ja fauna loivat oivat puitteet pysyvän siirtokunnan perustamiseen. Vielä kun saatiin tietää tähtijärjestelmän kuiden ja meteoriittien järkyttävän runsaista luonnonvaroista, niin Vanhan Maan teollisuusjätit  laukkasivat paikalle perustamaan teollisuuskeskuksia Europa II:sen jäiseen maailmaan.

Europa II kiertää punaista kääpiötä, joka lähettää valtavan määrän säteilyä planeetan pinnalle. Meren massiivinen jääkuori muodostaa kuitenkin luonnollisen suojan tältä säteilyltä. Tämä seurauksena kaikki planeetan asutus on tehty vuoriin ja jään pinnan alle.

Vanhan Maan ja marssin välisen sodan riehuessa Europa II julistautui itsenäiseksi planeetaksi. Europa II otti avoin sylin vastaan sodan jaloista pakenevat ihmiset ja yritykset.

Muut tähtijärjestelmän kuut ja asteroidit otettiin raa’asti kaivoskäyttöön ja niistä louhituilla raaka-aineilla tyydytettiin Europan kasvavien suurtehtaiden materiaalikysyntä.

Europa II:sella on myös ollut omat kriisinsä kuten kauppasodat, jossa yritysten jatkuva kilpailu riistäytyi varjoissa käytäväksi sodaksi. Sodan lukuisat salamurhat, pommitukset ja taistelut alkoivat vaikuttamaan koko Europa II infastruktuurin ja talouden kestämiseen. Lopettaakseen sodat Europa II:sen parlamanetti otti käyttöön Dunkkidiili-systeemin, jossa riidat ratkaistiin yritysten valitsemien esitaistelijoiden välisessä kuolemaan johtavassa ottelussa. 

 

Nykytilanne

Vuosikymmenten vaihtuessa vuosisadoiksi, Yksinäisen planeetan suosio on huipussaan ja populaatio on räjähtänyt käsiin. Nykyään suurin osa raaka-aineista joudutaan tuomaan Europalle muualta avaruudesta, sillä planeetan tuotantotahti ylittää sen kyvyn tuottaa itse raaka-aineita käyttöönsä.

 

Tiedemiesten aloittama pieni yhteiskunta on muotoutunut yritysten hallitsemaksi koko planeetan kokoiseksi metropoliksi. Jääpeitteen pohjasta planeetan kuoreen ulottuvat pilarimaiset rakennukset tarjoavat hyvin klaustrofobisen asuinympäristön asukkailleen, kun yhden neliökilometrillä asuu yli 20000 ihmistä ja pilarien seinien ulkopuolella odottaa tuskallinen kuolema happomeressä. Europa II:laiset asuvat ahtaissa tiloissa, matkustavat sukellusveneissä asuin pilarilta toiselle ja hengittävät elossapitolaitteiden tuottamaa happea. On siis täysin luonnollista, että Europa II:lla syntyneet ihmiset ovat luontaisia avaruusmatkaajia.

Miljardien ihmisten asuttama planeetta muistuttaa pintapuolisesti armottomalta jäiseltä autiomaalta itseää, mutta jääpinnan alla piilee megametropoli ja sen lukuisat supertehdaskompleksit, joissa kehitetään ja valmistetaan kaikkea avaruusaluksien moottoreista kodinkoneisiin.

Vuosien neuvottelujen jälkeen Europa II liittyi mukaan Uskovien Kansakuntien Puolustusvoimiin vuonna 2766.  Kahdeksan vuoden rakentamisen jälkeen vuonna 2774 Europa II:sen sotalaivasto lähti viimein liikkelle ja käänsi sodan UKPV:n eduksi. Ennen tätä Jinrei Dynastia oli pitänyt tiukaa etulyöntiasemaa sodassa. Europa II on tuonut liittoumaan mukaan koko teollisen valmistuskykynsä lisäksi myös sodan kipeästi tarvitsemia sotilaita.

 

Europa II:sen suurin kilpailija teollisessa ja sotilaallisessa mahdissa on Helioksen Autoritaari. Kulttuurien välinen skisma on ymmärrettävää. Kummankin kulttuurin juuret juontavat Vanhan Maan itä-eurooppaan ja teollisuuden kehittämiseen, mutta toisin kuin puhtaasti kapitalistisessa Europa II:seesa, niin Helioksessa valtio omistaa kaiken ja ihmiset saavat valtiolta luvan käyttää sen resursseja. Europa II:sen näkökulmasta Helioksen Autoritääri on vain yksi iso yritys, jolle kaikki sen kansalaiset ovat työntekijöinä. Ennen Europa II:sen liittymistä UKPV:n oli Helioksen Autoritääri sen johtava sotilaallinen voima, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat europalaiset saaneet yhä enemmän jalkasijaa UKPV:n valtaeliitissä. Uusi Vatikaani on tällä hetkellä Europa II isoin yksittäinen asiakas ja suurin osa UKPV:n jäsenten avaruusalustilauksista menee Europa II:selle.

jäähelvetti2.png
Kulttuuri

Europa on yritysten hallitsema kollektiivi, jossa määräävät talous, voitto ja vuosineljännekset. Tämä kapitalistinen ajattelu  on muokannut Europa II:sen yhteiskuntaa ja pakottanut kaikki planeetan ihmiset osaksi yhtä kolmesta kastista:

 

Johdot: Parhaiten toimeentulevat: yritysten johtajat, tuotekehittäjät ja tiedemiehet.

Keskot: Perusduunarit, sotilaat ja pilotit.

Pohjat: Paskaduunarit, eli kaivostyöläiset ja leväviljelijät, jotka ovat yhteiskunnan pohjasakkaa.

Johdot hallinnoivat planeetan lakeja ja järjestystä. Johdon muodostaman parlamentin pääasiallinen tehtävä on varmistaa ulkopuolisten resurssien saapuminen Europalle. Parlamentilla on valta enemmistön päätöksellä tehdä isoja Europa II:sta koskevia päätöksiä ja yhteistilauksia. Neuvosto valvoo myös, että kaikki Europan tuotanto noudattaa samoja standardeja. Suurin osa galaksin teknologiasta noudattaa käytännöllisyyden vuoksi Europa II standardeja.

 

Europalaiset ovat kokonaisvaltaisesti patrioottisia ja uskollisia omalle suvulleen ja kastilleen. Ulkopuoliset ovat tervetulleita Europa II:selle, mutta lähinnä vain planeetan vuoriin rakennettuihin kauppasatamiin. Europa II ei ole suosittu turismin kohde, vaan vierailijat ovat pääasiassa planeetalla tekemässä bisnestä eikä heistä kenelläkään ole suurta syytä jäädä planeetalle pitkäksi aikaa. Europa on yksi suurimpia galaksin markkinapaikkoja ja sanotaan, että jos et voi löytää sitä Europalta, niin ei sitä kannatakaan löytää. 

 

Europalaiset itse ovat ylpeitä planeetastaan ja sen tuotantokapasiteetista. Yritysten välillä on tietysti kilpailua ja välillä saman alan kilpailijoiden väliset kiistat ovat muuttuneet väkivaltaisiksi. Europa II:sen historian aikana on käyty yritysten välillä verisiä kauppasotia. Nämä taistelut laajenivat niin pahoiksi ja haitallisiksi, että Europa II:n parlamentti kehitti Dunkkudiili-systeemin, että sodat saataisiin loppumaan. 

 

Europa II:sen alkuperäisväestö juuret juontavat Vanhan Maan Itä-Eurooppaan, mutta ydinpopulaatiossa kiertää perimää myös saksasta, englannista, intiasta, japanista ja koreasta.

Jokainen Europalainen kuuluu sukuun, joka on joko itse yritys tai on toisen suku-yrityksen palveluksessa. Suvut ovat saaneet nimensä vanhoista maan yrityksistä. Näistä esimerkkeinä mm. Phillips, Siemens, Toyota, Braun ja Nokia. Jokainen suku on ylpeä asemastaan ja olemassa olostaan. Sukujen pahin pelko on yhteiskunnallisen aseman laskeminen. Leväviljelijän tai kaivostyöläisen asema on pahin häpeä europalaiselle ihmiselle. Yleensä viljelijäksi, joko synnytään tai joudutaan rangaistuksena rikoksista. Europalla on yleistä, että yhden henkilön häpeän kantaa koko suku ja ei ole tavatonta, että vakavasta rikoksesta saatetaan kaikki rikollisen suvun jäsenet alentaa samalla kerralla. Tätä pahempi rangaistus on oman sukunimensä menettäminen.

Suvun sisällä suvun jäsenet suojelevat aina toisiaan. Suku tekee yhteisiä päätöksiä ja kiista tilanteissa ratkaisun tekee yleensä suvun vanhin eli “Pappa” tai “Mummo”. Vanhempia yleensä kuunnellaan näiden viisauden takia, mutta yhtä paljon jätetään kuuntelematta näiden laukoessa vanhentuneita mielipiteitään. Suku on yleensä keskittynyt tekemään jotain tiettyä spesifiä tehtävää yrityksessään, jossa he ovat mukana ja suku kouluttaa jäsenensä tähän ammattiin. Europa II:sella on tällä hetkellä monessa ammatissa enemmän työntekijöitä kuin töitä ja moni europalainen lähteekin pois Europalta rakentamaan uutta elämää jossain muualla.

Sukuun kuuluminen on Europa II:lla tärkeää eli kun kaksi ihmistä päättää sitoa elämänsä toisiinsa, niin toinen aina luopuu omasta sukunimestään ja tämä adoptoidaan osaksi uutta sukua. Vanhollisissa europalaisissa tavoissa sukunimestään luopuva tulee ilmoittamaan aikomuksensa elämän sitomisesta ja antaa hyvät perustelut miksi hänet pitäisi sukuun hyväksyä. Yleensä tässä vaiheessa tapahtuu jonkinasteista kaupankäyntiä sukujen välillä tai hakijan halutaan jotenkin todistavan kelpoisuutensa. Kun henkilö adoptoidaan sukuun, niin vietetään iso “illanistujaiset” jonka jälkeen tämä henkilö luetaan täydelliseksi suvun jäseneksi ja saa suvun suojeluksen ja velvollisuudet.

 

Europa II:nen isoin ongelma on ylikansoitus ja niinpä Europa II rohkaisee kansalaisiaan lähtemään avaruuteen löytämään onneaan ja näin moni kansalainen tekeekin. Europa II kulttuuri on kolmanneksi levinnein kulttuuri galaksissa heti krislimien ja jinreiläisten jälkeen.

Kuuluisia Europa II:sen siirtokuntia

 

Lupus 5

 

Europa II:sen isoin ja menestynein siirtokunta...tai näin ainakin oli. Jo monen vuoden ajan on Lupus 5 ollut vain nimellisesti Europa II:n hallussa. Lupus 5 on täysin rikollisen toiminaan ja korruption turvottama teollisuuskuu, jonka kiertorata on täynnä avaruusalustelakoita. Täällä kuka tahansa saa parkkeerata korjauksia varten, kunhan vain maksaa palvelusta. Suurin osa telakasta on isoa slummia, jossa alipalkatut telakka työläiset haaveilevat paremmasta elämästä yrittäen paeta masentavaa elämäänsä alkoholilla ja huumeilla. Lupus 5 on yksi europalaisen Intergalaktisen mafian tukikohtia ja heidän sanansa on tällä siirtokunnalla laki.

Tavat

Kaksi kuuluisinta vaatekappaletta Europa II:lla ovat asennushaalari ja lämmittävä karvalakki.
Karvalakki on europalla niin yleinen asuste, että jos tapaat galaksissa karvalakkia käyttävän ihmisen, niin voit olla melkein varma, että hän on lähtöisin Europa II jäisistä meristä. 

Asennushaalari on universaali Europalainen puku sen käytännöllisyyden takia. Suurin osa Europan väestä asuu Pilareissa, valtavissa metallisissa torneissa, meren alla. Nämä rakennukset ovat valtavien eroosiovoimien hyökkäyksen alla hapokkaan meren takia ja ovat koko ajan huollon tarpeessa. Niinpä jokainen europalainen opetetaan  korjaamaan asuinympäristöään ja on vakava rikos jättää löytämänsä vuoto tai vika ilmoittamatta tai korjaamatta. Tästä johtuen on käytännöllistä, että yleisimmät työkalut ovat aina mukana ja asennuhaalarissa ne kulkevat kaikista mukavammin mukana. Asennushaalareita on satoja erilaisia malleja, mutta niissä yleistä on lenkkien ja taskujen määrä, jotka helpottavat työkalujen ja muiden esineiden säilömistä. Tämä jatkuvat vikojen korjaus myös tekee Europalaisita hyvin aktiivisia ja määrätietoisia. Hereillä olevan europalaisen on vaikea jättää velvollisuutensa sivuun ja tapaturmat väsyneenä työskentelystä ovat Europa II suurin kuolinsyy.

 

Raskas elämä vaatii myös yhtä raskaat huvit. Europa II ja sen asukkaat ova kuuluisia heidän tavastaan juhlia ja “europalainen illanistujainen” tunnetaan pitkin galaksia. “Europalainen illanistujainen” pitää sisällään runsaasti alkoholia, balalaikan säveliä tai raskaan basson sävyttämiä elektonistamusiikkia, tanssimista, ryhmälaulua ja yleensä myös tappelun tai kaksi. Europalaiset ovat aluksia tuntemattomille hieman sisäänpäin kääntyneitä, mutta yksien “illanistujaisten” jälkeen ovat sen osallistujat olla hyviäkin ystäviä. Tietysti sillä olettamuksella, että kukaan muistaa mitään edellisen illan tapahtumista.

Europa II Pilarien lämmitys on hankalaa. Niinpä Europalaiset ovat tottuneet kylmiin olosuhteisiin ja heidän kehonsa ovat alkaneet vuosien varrella jo vähän adaptoitumaan näihin viileisiin olosuhteisiin, jossa he elävät. Europalaiset eivät viihdy lämpimissä olosuhteissa ja ovat tällöin helposti ärtyviä.
 

Pinnan säteilyn takia suurin osa Europan asutuksesta sijaitsee suojaavan jään alla valtavissa metallisissa pilareissa, jotka ovat ketjuilla kiinni planeetan kamarassa ja jääkuoressa. Europa II vuosi planeettansa ympäri kestää kaksi Vanhan Maan vuotta ja planeetan rata on ellipsinen. Osan kiertoajastaan Europa siis viettää aikaansa lähellä aurinkoa. Tämä aiheuttaa jään sulamista ja aaltoja meressä, jotka murtavat halkemia jääkuoreen. Näistä halkeamista Europan meri pääsee purkautumaan valtavina geysiireinä Europa II olemattomaaan ilmakehään. Tämä on niin kutsuttu sadekausi Europalla ja sen aikana rakennukset ottavat runsaasti pieniä vaurioita murtuvan jään ja villiintyneiden merivirtojen takia. Sade on europan kulttuurissa hyvin negatiivinen asia, joka yhdistetään epäonnistumiseen, epäonneen ja ylimääräiseen vaivannäköön. 

 

Dunkkudiili on tärkeä osa Europa II:sen viihdettä. Virallisessa Dunkkidiilissä Yritysten esitaistelijat ottavat yhteen kuolemaan johtavissa taisteluissa. Taistelun lopputulokset ratkaisevat näiden yritysten välisiä kiistoja ja riitoja. Nämä taistelut ovat aina isoja tapahtumia ja ne keräävät katsojia jopa Europa II ulkopuolella. Dunkkidiilin taistelijat ovat Europa II superjulkkiksia. Dunkkidiilin ympärille on muodostunut erilaisia versioita virallisesta taistelumuodosta. Virallinen ei-kuolemaan johtava muoto Dunkkidiilistä on nimeltään Valiorinki, joka toimii taistelijoiden harjoitteluareenana. Kuolemaan johtavat taistelut on kielletty muissa paikoissa kuin Dunkkudiilissä. Tätä sääntöä eivät kuitenkaan kunnioita pilarien pohjakerroksissa pidettävät salaiset Turpakäräjät. Dunkkudiilien vaikutuksesta ovat europalaiset helposti ratkaiseman riitansa fyysisesti taistelemalla. Tämä on antanut europalaisista hyvin väkivaltaisen maineen muualla galaksissa.

70771590_535915893880401_219929344764962

Dunkkudiilin logo

Pukeutuminen

Klassinen: Haalarit, karvalakkeja, Suvun tunnus vaatteissa. Usein työkaluja mukana. Vaatteissa saattaa olla sen yrityksen nimi, jota tämän suku palvelee. 

 

Geneerinen: Käytännölliset työtä kestävät vaatteet, joissa paljon lenkkejä. Farkkukangas, Reisitaskuhousut, T-paita, joka on likainen.

Johdot: Hienoja univormu-henkisiä asusteita. Suvun symboli voimakkaasti esillä. Huolitellut kampaukset.

5462dee78d7ebeb3396972aff51c6963.jpg
32fa7f42a345be4315fb26d2463e38a6.jpg
44ef8a07c6092a6e47f3fa743a1affa8.jpg
e86cebcb6dc0f0cd604be537cfae51be.jpg
ef197480d9bdbfc332774320e78cb72b.jpg
c52cdb4d406b9df4c172ddfc8be2be06.jpg
ad6b48649f9341dbad0be62083f330b5.jpg
08f5d92a4632a46cd5e0591b6617bba1.jpg
9c714b6af7f9595981e70e36116605d9.jpg
b12837c3577811ae4ba113a835f75bca.jpg
43a980e3495d0705a4795615faf3398c.jpg
bottom of page