top of page

Sanakirja

Tarkennettuja selityksiä valikoiduille sanoille.

 

 

Vääristymämoottori ja -ajo

Kone, joka pystyy taivuttamaan ja siirtämään eli “vääristämään” avaruutta ympärillään. Moottorin avulla voidaan luoda liikettä ja kone mahdollistaa mm. valoa nopeamman matkustamisen. Moottori itsessään ei liiku vaan se pakottaa avaruuden moottorin ympärillä liikkumaan. Isompi moottori luo isomman vääristymisefektin, joten pienemmät alukset, joissa vääristymä-moottoria ei ole, voivat liikkua isompien vääristymäkentän mukana.

 

Ensimmäiset vääristymämoottorit olivat isoja, joten niitä pystyttiin laittamaan vain isoimpiin aluksiin. Vuosisatojen aikana teknologia on kuitenkin kehittynyt ja moottorien kokoa ja valmistuskustannuksia saadaan jatkuvasti pienennettyä.


 

Navigointi

Vääristymä-ajossa voidaan teoriassa kulkea mihin suuntaan tahansa, mutta on tehokkaampaa matkustaa kohti gravitaatiokaivoa. Niinpä kiertelevä reitti on vääristymäajossa taloudellisempaa jo nopeampaa kuin suora. Avaruudessa matkustaminen on loputtomien mahdollisten optimaalisten reittien laskemista ja seuraamista. Vuosisatojen aikana on ihmiskunta piirtänyt tuhansia tähtinavigointikarttoja ja uuden tehokkaan reitin löytäminen on kuin kultasuoni kullankaivajalle. Avaruusaluksen miehistöön kuuluu aina navigoija, jonka vastuulla näiden reittien laskeminen on tai ainakin niiden koneiden käyttö, jotka varsinaisen laskemisen tekevät. Taitavia ja lahjakkaita navigaattoreita etsitään aina.


 

Planeettakulkija

Valtavia aluksia, jotka kulkevat tähtijärjestelmästä toiseen kuljettaen lastinaan niin tavaroita ja hyödykkeitä kuin ihmisiäkin. Nämä alukset ovat yleensä  hyvin vanhoja. Niiden vääristymämoottorit ovat massiivisia ja ne luovat ympärilleen ison vääristymäkentän, johon pienemmät alukset voivat hypätä mukaan. Ennen vääristymämoottorien pienenemistä koko galaksin valoa nopeampi liikenne rakentui planeettakulkijoiden ympärille. Nytkin ne ovat halvin keino matkustaa planeetalta planeetalle.

 

Kuolemattomuus

Ihmisten universumissa korkeimmissa ja kehittyneimmissä piireissä on onnistututtu voittamaan tai ainakin kiertämään kuolema. Todellista kuolemaa ei ole vielä onnistuttu kumoamaan ja kun jotain kuolee, niin se on pysyvää. Kuolemaa voidaan kuitenkin viivästyttää erilaisilla keinoilla. Erilaisia hoitomuotoja löytyy, joilla kehon biologista kelloa voidaan siirtää taaksepäin. Nämä hoitokeinot voivat viivästyttää kuolemaa muutamalla sadalla vuodella. Tietoisuuden siirtäminen uuteen kehoon tai tietoverkkoon on myös mahdollinen keino tähän. Kaikkien tuntemat kuolemattomat ovat Kaupparuhtinaat, jotka kiertävät aluksillaan pitkin universumia.

UKPV, eli Uskovien Kansakuntien Puolustuvoimat

UKPV on  sotilaallinen liitto, jonka pääasiallinen tarkoitus on estää Jinrein Dynastiaa valloittamasta lisää tähtijärjestelmiä valtakuntansa alaisuuteen. Liittoon kuuluu eri kansakuntia pitkin tunnettua avaruutta ja joka päivä enemmän ja enemmän sotilaita liittyy liiton sotavoimiin. Liiton keskeinen pohja on Krislimi-usko ja uskonnon motivaatio vapauttaa Vanha Maa ja Jerusalem Jinrei Dynastian vallan alta. Liittoa johtaa Uuden Vatikaanin paavi ja hänen sotaneuvostonsa. Liiton jäsenet antavat sotajoukkoja kuten aluksia, varusteita ja sotilaita Uuden Vatikaanin komennettavaksi, joka sitten organisoi nämä joukot haluamallaan tavalla. Liittoa kutsutaankin myös Ristiretkeksi sen voimakkaan uskonnollisen pohjan takia. Kuka tahansa joka haluaa liittyä sotilaaksi liittoon saa näin tehdä. Uusi vatikaani on nyt käynyt aktiivista sotaa Jinreitä vastaan 50 vuotta. Aluksi UKPV:n voima oli pieni, mutta vuosien vieriessä ja konfliktin eskaloituessa on liiton poliittinen voima kasvanut huomattavasti. 

Tekoälyt

Tekoälyt ovat teknologia, joka on keksitty krusadiksen maailmassa. Teköälyt ovat tietokoneohjelmia, jotka keinotekoisesti mallintavat ihmisälyä.

Tekoälyt vaativat toimiakseen paljon laksenta tehoa ja virtaa. Yleensä tekoälyt siis vaativat isot tilat, jossa ne toimivat. Tekoälyt yleensä rakennetaan osaksi jotain valmista konetta, jnoka toiminnasta teko'ly vastaa. Tekoälyn siirtäminen on vaikeaa ja vain muutama kansakunta maailmassa on onnistunut kehittämään niin hyviä tekoälyjä, että ne voivat liikkua järjestelmästä järjestelmään.
 

Tekoälyt luokitellaan neljään luokkaan.
 

G - Gamma on hyvin yksinkertainen teköäly joka pystyy vain yksinkertaisiin toimiin.

D - Delta pystyy itsenäiseen toimintaan, mutta vain annettujen parametrien sisällä.

B - Beta pystyy antamaan illuusion itsenäisyydestä. Beta-tason tekoälyt tehdään kopioimalla ihmisen koko tietoisuus. Tämäkään tekoäly ei voi kuitenkaan oppia tai kehittyä. Se on tavallaan muisto siitä, mitä henkilö oli. Teoriassa luo siis todella hyvän illuusion oikeasta ihmisestä.

A - Alpha-tason tekoäly eli oikeasti itse oppiva tekoäly. Tällaista tekoälyä ei ole vielä ihmiskunta ole onnistunut tekemään.
 

Valtauspiikki

Jinreiläinen pelätty alustyyppi. Alus on pitkän naulan muotoinen ja sitä on vaikea havaita tutkissa. Nämä piikit ovat täynnä kuhnureita, joissa on yksinkertainen etsi ja tapa ohjelmisto. Tärkeissä kohteissa mukana hyökkäyksessä on aina muutama sotilas varmistamassa, että taistelupiikin joukko-osastolle tärkeät tehtävät täyttyvät.
 

"Syväläinen"

Jinreilisten haukkumasana Jinrei Dynastian kansalaiselle, joka on ottanut vaikutteita pukeutumiseensa tai käytökseensä muista kulttuureista. Syväläiseksi tuleminen on haitallinen ominaisuus jinreiläisessä kulttuurissa, jossa tämä laksee kansalaisen asemaa yhteiskunnassa. Baihun suurklaanissa tätä kuitenkin katsotaan myös hyötynä, sillä jotta voi käydä kauppaa ulkomaalaisten kanssa, täytyy tuntea näiden kulttuuri ja kun tuntee toisen tavat on tältä kaikkein helpoin saada maksimaalista voittoa.

Komissaari

Poliittinen upseeri. Alunperin Helioksen Autoritaarin johdon määräämä valtakunnanpalvelija, jonka tehtävänä oli varmistaa, että sotilaat pysyvät määrätyissä tehtävissä ja, että valtakunnan tavoitteet toteutuvat. Vuonna 2773 uskovien kansakuntien puolustusvoimat ottivat saman arvon käyttöön. Tehtävät ovat muuten samat, mutta tämän lisäksi he valvovat myös joukkojen henkistä ja uskonnollista lujuutta. Komissaarilla on valta kenttäteloittaa sotilaita.

bottom of page